2. Kysymisen taito

Sokrates ei kirjoittanut riviäkään eikä perustanut koulua, mutta hänen menetelmänsä – kysyminen, kunnes vastaus hajoaa – on koulutuspuheen viljellyin käsite. Jakso avaa sokraattista metodia, umpikujaan päättyvää dialogia (kreikaksi aporia), luokkahuoneen IRE-kaavaa (initiation–response–evaluation) ja opettajan odotusaikaa. Mukana ovat sofistit ammattiopettajina, Platonin varhaiset dialogit sekä keskiaikainen väittely – disputatio – Pierre Abélardin Sic et non -kokoelmasta Turun akatemian väittelypäiviin.

Esimerkit kulkevat Ateenan oikeussalista vuodelta 399 eaa. (Platon, Apologia ja Menon 82b–85b: orjapoika ja neliö) 1900-luvun luokkahuoneisiin: Romiett Stevens laski Columbian yliopistossa noin 400 opettajakysymystä päivässä (1912), Graesser ja Person osoittivat kahdenkeskisen tukiopetuksen kysymystiheyden noin 240-kertaiseksi (American Educational Research Journal, 1994), ja Mary Budd Rowen mittauksissa opettajan odotusajan venyttäminen kolmeen sekuntiin muutti vastausten laatua ratkaisevasti. Lopussa: kolme käytäntöä työhön ja perehdytykseen – muun muassa Abélardin ristiriitainen aineisto oppimateriaalina ja päivittäinen kysymys, johon ei tiedä vastausta.

Kinkereiltä koodiin – 12-osainen sarja oppimisen historiasta.

Käsikirjoitus ja juonto: Torsti Helenius.

Jaksosivu, lähteet ja lisämateriaalit: koputus.fi